Kennel Arvocas


Ulkoasun sivuille tehnyt:
Taija Linna, Setteri.com
Europa Premior

Pendragon’s Salvatore "Scotty"



Syntynyt: 13.2.2002
Väri: punavalkoinen
EMS-koodi:CRX d 09
Kasvattaja: Eric Reijers, Tsekki
Omistajat: Eija-Maarit Kotro & Ulla Kotro-Kervinen
Scottyn PawPeds-linkki




Scotty varasti sydämeni varkain. Sitä vastoin siskonsa Gilda oli varattuna perheeseemme jo kauan ennen niiden vanhempien hääpäivää. Kuinka päättäväisesti tuo punavalkoinen kollinpoika tarpoikaan tuolin käsinojaa vajaan kahden kuukauden ikäisenä. Vakuuttavaa käytös oli ihan livenäkin, Tsekeissä vieraillut sisareni oli kanssani samaa mieltä, myös velipojan on muutettava Suomeen. Muutettuamme vuotta aikaisemmin Siuntioon, meidän kaikkien arkinen elintila kasvoi siinä määrin, että nuorilla rex-sisaruksilla oli riittävästi tilaa temmeltää. Ja kyllä Scotty on temmeltänyt, ennen sisätilaremonttiamme se rakasti esittää kiipeilytaitojaan katon rajassa juuttikangastapettien avustamana. Nykyisin vastustamattomin tarpomiskohde on toinen sohvistamme, yhdessä vanha rouva Il Maren kanssa ne ovat päättäneet työstää sohvavanhuksen poiskannettavaan kuntoon.

Scotty ei paljon näyttelyistä perustanut, liian monta saman sukupuolen edustajan hajua ei ollut lainkaan mieleen. Se saavutti muutaman mukavan näyttelytuloksen ja sillä se sai avaimen siitoskollin maailmaan, saaden 15 jälkeläistä yhdessä kolmen eri naaraan kanssa Ruotsissa. Vaikka Windseeker-kissalaan ei jäänyt yhtään suoraan alenevan polven Scottyn jälkeläistä, on siellä kuitenkin pieni taikinajuuren alku tallella hienosta sukuhaarasta.

Scotty on kissoistamme avoin ja rohkein. Juliuksen tavoin se nauttii saadessaan langettaa maten moitteet koirille, ollen itse ajat sitten rikospaikalta poistunut agitaattori. Suljet ovet ovat sen ikuinen palkitseva haaste. Täysin vakuuttuneena ihmisten rutiininomaisesta käytöksestä, Scotty pyyhältää ohitse ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Hoitohenkilökunnan pelastus tilanteessa on joko Suomen sää tai Scottyn vastustamaton tarve vastata korkeaäänisesti lausuttuun luoksetulokutsuun.

Isoisältään se on perinyt tavan seurata saunovia ihmisiä, vesi ylipäätään on Scottysta vastustamatonta. Akvaariokaloja se yrittää onkia tassuillaan aika-ajoin, harjakoirien pesusessioissa piippuhyllyllä on aina yksi kausilipun omaavaa kiharainen. Ihmisten aamupesujen päätyttyä Scotty siirtyy usein istumaan vedestä kosteaan altaaseen mietiskelemään maailmanmenoa henkilökunnan poistuessa arjen askareisiin. Vuodet Scottyn kanssa ovat olleet juuri sitä mitä pentuajan valokuva antoi enteillä, elämää rakastettavan kissamaailman egoistin kanssa, jolle on mahdotonta sanoa ei.